Taas viikko kulunut, en vaan ole millään ehtinyt kirjottamaan mitään. Ystävänpäivänä oltiin isolla porukalla vaihtareiden kanssa syömässä paikallisessa Amarillossa, eli Jack Astrors'ssa. Oli niin nälkä että päädyimme kummatkin ottamaan muusia ja pihviä. Pihvi oli hyvää! Sen verran oli paljon kouluhommia että syötiin nopsaa ja sitten tultiinkin takas kotiin tekemään koulujuttuja. Joten meidän ystävänpäivämme kului aika epäromanttisissa merkeissä.
Oltiin viikonloppuna ekaa kertaa syömässä korealaista ruokaa, itse otin kylläkin enemmänkin japanilaisen annoksen. Sushia, tietenkin :) Ruoka oli hyvää ja edullista, mutta nälkä ei olllut kummonen, olen ollut taas sen verran kivuissani että ruokahalua ei oikein harmi kyllä ole ollut
Eilen oli täällä periaatteessa pyhäpäivä, Family Day. Ravintolat olivat kaikki auki ja kaupungilla liikuskelikin paljon lapsiperheitä. Sen kunniaksi päätettiin mennä syömään italialaiseen, kuulemma yhteen Toronton parhaimmista. Ravintola oli saapuessamme aivan täynnä, mutta saatiin silti pöytä todella nopeasti. Kalle valitsi menun joka kattoi crustini-leivät, makkarapitsan ja jälkiruuan. Itse otin tietenkin mitäs muutakaan kuin Prosciutto-Rucola pitsan. Naureskelin vieressä olevia ihmisiä: nainen tilasi prosciuttoa sisältävän salaatin ja "valitti" tarjoilijalle ettei tiennyt salaatissa olevan lihaa? Mitä ihmettä!? Kuvauksessa luki prosciutto, luuliko nainen sitä joksikin uudeksi salaattimuodoksi? Ja vieressä istuva teini-ikäinen ihmetteli samaa sanaa. Itse olen ilmakuivatun kinkun suurkuluttaja joten mielestäni opn hullua jos joku ei sanaa tunnista :) Ravintolan tarjoilija oli varmaan paras tarjoilija ikinä, joten se paransi kokemusta vielä entisestään.
Tänään olisi meillä pitänyt olla ensimmäinen välitentti, mutta koska kurssi on niin pirun vaikea ja tuntuu ettei tehdäkään muuta kuin kiroilla kurssin takia, jätämme sen pois, koska kummallakaan ei ole mitään mahdollisuuksia päästä läpi. Nyt täytyy vain jutella opon ja opettajien kanssa, ja toivotaan että saisimme kaikki opintopisteet normaalisti. Niidenkin kanssa on ollut epäselvyyksiä... Ärsyttävää kuinka stressaavaa opintotukien ja kurssien kanssa voi olla! Se siitä, nyt menen jatkamaan lukemista ennen kuin lähden Scarborough Centreen juomaan kahvit espanjalaisen Joanan kanssa :)
 |
| Annos näyttää niin pieneltä tässä,mutta oli täyttävä :) |
 |
| Korealaisia ribsejä ja muuta. |
 |
| Sushia, vihanneksia ja nuudeleita |
 |
| Pitsaa itsetehdyllä makkaralla. |
 |
| Kahvitaidetta :) |
Hih, sulla on semmonen "kuka kehtaa olla tykkäämättä prosciutosta"-ilme tossa pizzakuvassa! Ihana! =D
VastaaPoista:D vielä kun joskus satuin vihaamaan prosciuttoa. Kaikkeen oppii :)
VastaaPoistaKaikki näyttää herkulliselta! Ette taida paljon kotona syödä :) Onko teillä kämpässä kunnon keittiö?
VastaaPoistaMeillä on kyllä tosi kiva keittiö ja jopa jenkkityyliin leipägrilli. Tehdään kyllä yleensä ruokaa kotona, mutta kerran viikossa melkein ulkona käyty syömässä. Sen verran edullista täällä syödä ulkona. Etenkin aasialaiset on superhalpoja
VastaaPoista