sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Kivoja uutisia

Hip hei, tänään saatiin mahtavia uutisia. Kalle lopulta sai taisteltua itselleen Kela tuet, eli se tarkoittaa sitä että me lähdetään Miami Beachiin koulun loputtua toukokuussa! Jess, toivoin tätä niin paljon. Kivaa että joskus toiveet käy toteenkin :) Hotelli ja lennot on tarkistettu, enää pari pientä juttua niin saadaan ne varattua. Löysin todella edullisen matkapaketin,Torontosta 3,5 tuntia suoraan Miamiin. Mikäs sen kivempaa kuin päästä viikoksi lämpimään ennen kuin mennään takaisin ei-niin-lämpimään Suomeen :) On siitä jo aikaakin kun olen ollut jossain oikeasti lämpimässä. Keskittyminen lukemiseen on arvatenkin ollut aika heikkoa tänään, mutta toivotaan että huomiset tentit menevät hyvin. Nyt katsomaan Oscareita!

kuva osoitteesta: http://never2funky.com/magazine/backpocket/wp-content/uploads/2011/03/Miami-Beach.jpg

torstai 23. helmikuuta 2012

Kevättä ilmassa

Tänään oli aivan ihana päivä. Aurinko paistoi täysillä kirkkaalta taivaalta, ja vaikka vähän tuulikin niin ei se haitannut yhtään. Nyt kun saatiin vaikein kurssi poistettua kokonaan lukujärjestyksestä, on viiikot ttosi mukavia. Tänäänkin päästiin jo 10:30 sen sijaan että oltais vetelehditty koululla klo 18 asti!

Päätettiin kivan ilman takia mennä kaupunkiin syömään. Ja koska olen ollut ilman minkäännäkösiä särkylääkkeitä  lähes viikon. Hah, kuulostaa normaalille ihmiselle hullulta. Mutta laskeskelin tossa juuri itekseni että olen varmaan pari vuotta joutunut selän ja pään takia lähes päivittäin jotain ottamaan, niin on siis aihetta "juhlalle". Olen päättänyt hoitaa itseni kuntoon oikean ruuan avulla, eli kiinalaisen lääketieteen opein. Tähän mennessä tuntuu että olo olisi hieman parantunut ja huomenna koitan alottaa joogankin.

Mutta asiasta tähän päivään, käytiin lounaalla samassa korea-japani ravintolassa kuin viimeksi, ja hyvää oli taas :) sushi annos 5,50€ (ilman veroja) salaatin ja mison kanssa, ihan naurettavan halpaa! Miksei Suomessakin... Metromatkalla keskustaan juteltiin siitä miten täällä on jotenkin oppinut arvostamaan sitä että asutaan Pohjoismaissa. Ne on ne pienet asiat mitkä oikeasti vaikuttavat, ja vaikka joskus mietin sitä että mahdollisesti muuttaisin Amerikkaan asumaan, nyt ajatus ei tunnukaan enää niin hyvältä. Vaikka Kanadassa asiat toimivat, tuntuu Eurooppa paljon, PALJON kotoisemmalta. Tulimme siihen tulokseen että Benelux-maat ovat lähempänä sydäntä ja etenkin Hollanti voisi olla hyvin mahdollinen paikka asua tulevaisuudessa. Hassua miten eri tavalla ajattelee vaihdossa kuin esim. jos olisimme täällä vain lomailemassa. Ihan hyvä että tulee välillä mietittyä tällaisiakin juttuja eikä ota asioita kotimaassa ehkä niin itsestäänselvyytenä :)

Korealaisen jälkeen menimme vintage-kauppaan josta satuin löytämään käyttämättömän lacosten pikeepaidan 8 eurolla :D Seuraavaksi menimme omaan henkilökohtaiseen taivaaseeni, eli Winners outlettiin. Tietysti sieltä jotain tarttui mukaan :)
Sekä laukku että rustettikengät maksoivat alunperin 130 dollaria kpl, mutta sain puoleen hintaan. Mikäs sen kivempaa kuin löytää tällasia löytöjä. Ajattelin että pitää ostaa jotain vähän enemmän business lookiin sopivaa, jos vaikka joskus meinaan valmistuakin :)

tiistai 21. helmikuuta 2012

Family day is over, now it's back to school

Taas viikko kulunut, en vaan ole millään ehtinyt kirjottamaan mitään. Ystävänpäivänä oltiin isolla porukalla vaihtareiden kanssa syömässä paikallisessa Amarillossa, eli Jack Astrors'ssa. Oli niin nälkä että päädyimme kummatkin ottamaan muusia ja pihviä. Pihvi oli hyvää! Sen verran oli paljon kouluhommia että syötiin nopsaa ja sitten tultiinkin takas kotiin tekemään koulujuttuja. Joten meidän ystävänpäivämme kului aika epäromanttisissa merkeissä.

Oltiin viikonloppuna ekaa kertaa syömässä korealaista ruokaa, itse otin kylläkin enemmänkin japanilaisen annoksen. Sushia, tietenkin :) Ruoka oli hyvää ja edullista, mutta nälkä ei olllut kummonen, olen ollut taas sen verran kivuissani että ruokahalua ei oikein harmi kyllä ole ollut

Eilen oli täällä periaatteessa pyhäpäivä, Family Day. Ravintolat olivat kaikki auki ja kaupungilla liikuskelikin paljon lapsiperheitä. Sen kunniaksi päätettiin mennä syömään italialaiseen, kuulemma yhteen Toronton parhaimmista. Ravintola oli saapuessamme aivan täynnä, mutta saatiin silti pöytä todella nopeasti. Kalle valitsi menun joka kattoi crustini-leivät, makkarapitsan ja jälkiruuan. Itse otin tietenkin mitäs muutakaan kuin Prosciutto-Rucola pitsan. Naureskelin vieressä olevia ihmisiä: nainen tilasi prosciuttoa sisältävän salaatin ja "valitti" tarjoilijalle ettei tiennyt salaatissa olevan lihaa? Mitä ihmettä!? Kuvauksessa luki prosciutto, luuliko nainen sitä joksikin uudeksi salaattimuodoksi? Ja vieressä istuva teini-ikäinen ihmetteli samaa sanaa. Itse olen ilmakuivatun kinkun suurkuluttaja joten mielestäni opn hullua jos joku ei sanaa tunnista :) Ravintolan tarjoilija oli varmaan paras tarjoilija ikinä, joten se paransi kokemusta vielä entisestään.

Tänään olisi meillä pitänyt olla ensimmäinen välitentti, mutta koska kurssi on niin pirun vaikea ja tuntuu ettei tehdäkään muuta kuin kiroilla kurssin takia, jätämme sen pois, koska kummallakaan ei ole mitään mahdollisuuksia päästä läpi. Nyt täytyy vain jutella opon ja opettajien kanssa, ja toivotaan että saisimme kaikki opintopisteet normaalisti. Niidenkin kanssa on ollut epäselvyyksiä... Ärsyttävää kuinka stressaavaa opintotukien ja kurssien kanssa voi olla! Se siitä, nyt menen jatkamaan lukemista ennen kuin lähden Scarborough Centreen juomaan kahvit espanjalaisen Joanan kanssa :)

Annos näyttää niin pieneltä tässä,mutta oli täyttävä :)

Korealaisia ribsejä ja muuta.
Sushia, vihanneksia ja nuudeleita

Pitsaa itsetehdyllä makkaralla.

Kahvitaidetta :)

maanantai 13. helmikuuta 2012

Ystävänpäivää!

"Happiness is time spent with a friend and looking foward to sharing time with them again." Näin sanoi kuulemma Lee Wilkinson, englantilainen kirjailija.Äijä oli muuten ihan oikeassa!


Vuosien mittaan on tullut paljon tavattua ihmisiä, mutta muutamat näistä ihmisistä on pysyvästi jäänyt sydämeen ja mieleen.Mun ensimmäinen ystävyyssuhde on tietenkin Noran kanssa muodostettu. Parivuotiaina naperoina tapeltiin varmaan ainoan ja viimeisen kerran niinkin naurettavasta asiasta kuin hiekkalapiosta :D Siitä asti ollaan varmaan Noran kanssa oltukin ystäviä, vaikka välillä ei ollakaan nähty pitkiin aikoihin <3


Hullua että toiset kaverit on vaan jäänyt, kun taas toisten kanssa tuntuu kuukausienkin tauon jälkeen juttu jatkuvan juuri siitä mihin se jäikin... Ehkä se on se joka erottaa kaverit ystävistä.


Ystäviä on niin erilaisia, mutta kaikki ystävyyssuhteen on tärkeitä! Olishan se aika tylsää jos kaikki ystävät olis samanlaisia.Ystävien tuen avulla on selvitty jos mistäkin ja iso kiitos kuuluu etenkin tytöille ja Timolle.Te jos ketkä ootte saanut eniten kuulla valitusta asiasta kuin asiasta. Ja tietenkin tolle "yhdelle", joka tälläkin hetkellä möllättää mun vieressä kirjottamassa kotitehtävää :) Joten:




sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Ruokaa, keikka ja biletystä.

Huh, taas yks stressaava viikko takana, meillä oli muutama tentti ja tehtävä taas, niin eo pahemmin ole ehtiny yhtään mitään laittamaan tänne. Oltiin siis viime viikonloppuna läntisessä Torontossa syömässä pienenpienessä raflassa, joka on kuulemma yks parhaimpia tex-mex paikkoja täällä. Ruuat oli halpoja, 10-15 dollarin välillä ja jälkkärit 3-4dollaria! Mentiin ravintolaan hiukan ennen seittemää, onneksi, koska sen jälkeen ihmiset joutuivat odottamaan paikkoja jopa 40 minuuttia. Paikka on siis supersuosittu, enkä yhtään ihmettele! Sen verran hyviä oli annokset! Jälkkäriksi otin mun ikisuosikin Crème Brûleen.

Viime lauantaina mentiin taas opiskelijoiden asuntolaan. Pablo, meidän chileläinen kaveri oli saanut lainaan beer pong pöydän, joten ilta sujuikin sitä pelatessa. Ensimmäinen kerta oli mulle, mutta hyvin se sujui :) Voitettiin aika useasti. Niille jotka ei tiedä mitä Beer Pong on, se on juomapeli johon kuuluu  pingispöytä, palloja ja kuppeja joihin koitetaan tähdätä. Ei siitä sen enempää, Youtubesta voi kattoa jos haluu :) Nyt torstaina oltiin Kallen kanssa katsomassa A-Trak nimistä DJtä, oli aivan mahtava keikka, eikä maksanut kuin 20 dollaria. Oli kyllä sen arvosta. 


Koulun pihalta. Lunta tuli yhtenä päivänä todella paljon. Ja sitten seuraavina päivinä olikin reilusti plussaa, hullua!

Only in America...Pekoni marmelaadia!

En ole ikinä pitänyt donitseista ennen näiden maistamista. Itellä vaniljapäällysteinen, missä sisällä mansikkaa, Kallella Maple Syrup, nam! Ja  hinta kahvin kanssa oli vaivaset 2,50 dollaria. Suomesta ei sais mistään hyvää kahvia ja leivonnaista noin halvalla

Nälkä oli kova, ja annos ihana! Ens kerralla meinaan maistaa vuohenjuusto-lammaspurilaista.


Illan kohokohta :)

Eilinen biletyskuva. Kuvassa espanjalainen vaihtari Joana. Ja kalle taustalla valmiina aivastamaan :P

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Ihanaa!

Pakko vaan kirjottaa kun on niin ihana päivä :) eihän tässä mitään muuta, mutta noin 2-3 viikon migreeniputki on ohi jeee :) päivä on ollutkin naurua ja iloista mieltä, Kalle varmaan pitää mua ihan psykoottisena. Kaiken lisäks etiikan tunti oli niin mielenkiintonen että se ei edes tuntunut "koululta". Meillä on kaks maikkaa jotka tekee koulunkäynnistä niin mielenkiintosta, että sitä on vaikeeta tajuta! Toinen on asunut Suomessa muutamia vuosia, ja tuntuu tietävän ihan tajuttomasti Suomesta ja sen historiasta. Kummallista :) Päästiin vielä aikasin koulusta niin käytiin salilla. Tuntu että kerrankin salillakäynnin aikana ja jälkeen niskassa ja päässä ei jyskyttänyt kipu, vaan hyvä mieli. Toivotaan että migreeni pysyy poissa, sit koko viikko tulee olemaan ihana! Seuraava biisi on omistettu mun migreenille ja selälle ;)